Kertasuoritteinen elatusapu

Lapsen elatuksesta annetun lain (ElatusL) 2 luvun 6 §:n 1 momentin mukaan elatusapu on suoritettava kuukausittain etukäteen, jollei toisin ole sovittu tai määrätty. ElatusL 6.3 §:n mukaan elatusapu voidaan kuitenkin vahvistaa (sosiaalilautakunnassa tai poikkeuksellisesti tuomiolla) suoritettavaksi kertamaksuna, mikäli tämä on tarpeen lapsen elatuksen turvaamiseksi vastaisuudessa ja sitä on elatusavun suorittajan maksukykyyn nähden pidettävä kohtuullisena. Elatusapu voidaan sopia ja vahvistaa myös siten, että osa elatusavusta on kertasuoritteista, osa vahvistetaan maksettavaksi kuukausittain.

3 luvun 7.3 §:n mukaan sopimus, jossa lapsen puolesta on luovuttu oikeudesta saada elatusapua vastaisuudessa, on mitätön. Tämä tarkoittaa sitä, että ElatusL 1-3 §:n mainittujen olosuhteiden, jotka on otettava huomioon elatusapua vahvistettaessa, muuttuessa olennaisesti lähivanhempi voi vaatia kertasuoritteisenkin elatusavun korottamista. Kertasuoritteista elatusapua voidaan periaatteessa muuttaa kumpaankin suuntaan mainitun edellytyksen täyttyessä tai silloin, jos sopimusta voidaan pitää alun perin kohtuuttomana. Lisäksi vaaditaan, että elatusavun muuttamista on sekä lapsen että elatusapua suorittavan vanhemman olot huomioon ottaen pidettävä kohtuullisena.

Lapsen elatusavusta voidaan sopia monin eri tavoin eri tilanteissa. ElatusL 3 luvun tarkoittaman sopimusmenettelyn ohella kysymys voidaan pätevästi ja osapuolia sitovalla tavalla järjestää myös ositussopimuksella, sopimusosituksen tai omaisuuden erottelun (avioehto tai avoliitto) yhteydessä laadittavalla sopimuksella tai muunlaisella vanhempien välisellä sopimuksella. Vanhempien vapautta sopia sopimuksen sisällöstä on ElatusL:n pakottavien, lasta suojaavien normien vuoksi kuitenkin osittain rajoitettu.

Sopimussuhteen sitovuuden ja sopimisvallan rajojen kannalta on tärkeää tehdä ero vanhempien välisen suhteen ja vanhemman ja lapsen välisen suhteen osalta. Vanhempien väliset sopimukset sitovat heitä normaalien sopimusoikeudellisten periaatteiden mukaisesti. Elatussopimuksen pätevyys ei riipu siitä, onko se vahvistettu sosiaalilautakunnassa. Vahvistamattomuus aikaansaa kuitenkin sen, että sopimus ei ole täytäntöön pantavissa, mikä lähinnä merkitsee sen nojalla tapahtuvaa ulosottokelpoisuutta (Kaisto-Oulasmaa: Lapsen elatus. Elatusavun vahvistaminen ja muuttaminen s. 95-97). Ositussidonnaisen kokonaisjärjestelyn osana oleva elatusvastuun jakosopimus ei välttämättä täytä kaikkia ElatusL:n elatussopimukselle asettamia vaatimuksia. Sosiaalilautakunnat ovatkin usein katsoneet, etteivät voi vahvistaa sopimuksia siksi, ettei sopimuksessa yksilöityä varallisuutta siirretä lapsen vaan lapsen kanssa asuvan vanhemman omistukseen. Sosiaalilautakuntien vahvistamat sopimukset ovat yleensä toistuvaissuoritteisia. Koska sosiaalilautakunnan vahvistus ei mitenkään liity sopimuksen pätevyyteen, ei ole perusteltua muotoilla osituksen yhteydessä lapsen elatuksesta tehtyä sopimusta tietynlaiseksi yksinomaan tämän vahvistuksen saamiseksi.

Vanhempien välillä tehtävä elatusvastuun jakosopimus voi olla käyttökelpoinen vaihtoehto toistuvaissuoritteiselle elatusavulle. Tavallisesti taustalla on halu säilyttää perheen asunto sekä toisinaan myös epävarmuus elatusapua maksavan vastaisesta maksukyvystä. Koska omaisuus siirtyy lähivanhemmalle, myös hänen intressinsä tulevat paremmin turvatuksi kuin ElatusL:n 6.3 §:n mukaisella kertamaksulla. Asunnon jääminen jakamattomana kokonaan tai osittain lähivanhemman omistukseen ei kuitenkaan yksin riitä turvaamaan lapsen elatusta. Lähivanhemmalla tulisi olla käytössään varoja tai tuloja, joilla hän voi kustantaa lapsen elatuksesta aiheutuvat juoksevat menot. Tällöin osa elatusavusta voitaisiin sopia toistuvaissuoritteisena. Alemmilla tulotasoilla lapsen elatus tulisi turvatuksi paremmin, jos kertasuoritteinen elatusapu koostuisi rahasta tai asuntoa helpommin realisoitavasta omaisuudesta.

Kertakaikkisena suoritettavan elatusavun tarkoituksena on yleensä vapauttaa elatusvelvollinen kaikista myöhemmistä suorituksista, vaikka ehdotonta vastuun päättymistä ei ElatusL 7.3 §:n takia voidakaan sopimuksin aikaansaada. Osapuolten lähtökohtana ollee useimmiten kuukausielatusapu, joka kerrotaan jäljellä olevien elatuskuukausien määrällä. Tämän takia kertakaikkisen elatusavun korottamiskynnys alkuperäisen kohtuuttomuuden vuoksi on suhteellisen korkea.

Kertasuoritteiseen elatusapuun liittyy ongelmia elatusjärjestelyn kohtuullistamisen ja elatusavun palauttamisen kannalta. Kertasuoritteisen elatusavun muuttamisessa voi olla merkitystä elatusavun realisoitavuudella. Myös sillä, kenelle elatusapu on suoritettu, voi olla merkitystä. Kertasuoritteinen elatusapu voidaan suorittaa lapselle, mutta ositus- ym. järjestelyjen yhteydessä myös lapsen kanssa asuvalle vanhemmalle. Jos elatusapu suoritetaan lapselle esim. asuntona tai osuutena siitä, omaisuus jää lapselle myös tämän täysi-ikäistyttyä, vaikka vanhempi on yksin kustantanut lapsen elatuksen. Tämä saattaa selvitä vanhemmalle vasta, kun lapsi täysi-ikäistyttyään vaatii asuntoa yksinomaiseen käyttöönsä tai lunastusta osuudestaan.

ElatusL 12 §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä elatusapua palautettavaksi vain kanteen vireille tulon jälkeen suoritettujen elatusapujen osalta. Lain esitöissä mainitaan, että kertasuoritteista jo suoritettua elatusapua ei ole mahdollista alentaa muuttuneidenkaan olosuhteiden perusteella. Poikkeuksena tästä on kuitenkin korkeimman oikeuden tapaus KKO 1993:104: Kertamaksuna suoritettu elatusapu voitiin määrätä palautettavaksi, vaikka se oli maksettu ennen kanteen vireille tuloa, sillä perusteella, että lapsi oli pian kertamaksun jälkeen alkanut asumaan maksun suorittaneen vanhemman luona. Myöskään elatusavun korottaminen taannehtivasti eli kanteen vireille panoa edeltävältä ajalta ei lain mukaan ole mahdollista. Kaiston (em. kirjallisuusviite) mukaan, jos elatusapua korotetaan, se vahvistetaan ElatusL 1-3 §:n mukaan tulevaisuutta ajatellen jo suoritetun elatusavun mahdollisesti tosiasiallisesti käyttämättä oleva osa huomioon ottaen. Gottberg (alla mainittu kirjallisuusviite) katsoo, että Kaiston esittämää laskentatapaa voidaan puoltaa silloin, jos kertakaikkisena suoritettu elatusapu on huomattavan pieni. Muussa tapauksessa muutoksen edellytyksiä harkittaessa on tarkasteltava, mihin suoritettu elatusapu oikein jaksotettuna riittää tai olisi riittänyt ja otettava tämä huomioon lisäsuorituksen määrästä päätettäessä. Esimerkki: 13-vuotiaan lapsen ikävuosien 13-18 ajalle havaitaan tasaisesti jaettua kertasuoritteista elatusapua olevan noin 5.000 euroa. Jaksottamisen jälkeen arvioidaan, kuinka suuri on ElatusL:n säännösten mukaan määritettävä elatusapu ko. ajanjaksolle. Jos se arvioidaan 10.000 euroksi, elatusapujen puutteellisuus on ajanjaksolla 13-18 vuotta 5.000 euroa. Elatusapua voidaan korottaa korkeintaan 5.000 eurolla.

Kertakaikkinen elatusapu on maksajalle aina riski, koska häneen voidaan kohdistaa lisävaateita olosuhteiden muuttuessa.

Ruotsissa on edellä esitettyjen kertasuoritteisen elatusavun riskien välttämiseksi säännelty kertakaikkinen elatusapu omaa lakiamme rajoitetummin. Siellä kertakaikkista elatusapua koskeva sopimus tai sen muutos on pätevä vain sosiaalitoimen vahvistuksin ja elatusapu on suoritettava sosiaaliviranomaiselle, joka ohjaa sen lapselle harkintakykynsä mukaan. Jos elatusvelvollinen on suorittanut kertasuoritteista elatusapua muunlaisen sopimuksen perusteella tai vahvistetunkin sopimuksen tai oikeuden päätöksen perusteella muulle kuin viranomaiselle, häneltä voidaan aina vaatia uutta suoritusta.

Lähteinä käytetty teoksia Kaisto-Oulasmaa: Lapsen elatus. Elatusavun vahvistaminen ja muuttaminen, Helsinki 1994 ja Eva Gottberg: Perhe, elatus ja sosiaaliturva, Uusikaupunki 1995.

Yrjö Leskinen

asianajaja